Staples Jr. Singers Savoy-teatterissa 25.10.2024

Talking Heads Jr? Kun liittää vain Jr.-sanan ihailemansa bändin nimeen, siitä se lähtee. No, voi olla, että tällaisten sapluunoiden kanssa oltaisiin nykyaikana vähän tarkempia, mutta 1970-luvulla se onnistui ainakin lähtökohtaisesti.

Staple Singers oli silloin parrasvaloihin nousuut, jo 1948 perustettu gospelbändi, joka liitti musisointiinsa niin aimot annokset groovea, funkia ja soulia, että bändi kolahti moneenkin makuun. Samalta Mississippin seudulta, mutta Aberdeenin kulmilta olivat myös sisarukset Annie E. Brown, ABC Brown ja Edward Brown, jotka olivat tuolloin teini-ikäisiä ja Mavisin, Popsin ja muiden Staplesien uraauurtavan musiikin lumoissa. Syntyi Staples Jr. Singers.

Staples Jr. Singers teki aikanaan vain yhden albumin. When Do We Get Paid julkaistiin vuonna 1975. Samanniminen kappale oli myös Savoyssa perjantaina esiintyneen kokoonpanon yksi huippuhetki illan annissaan. Ryhmän kaksi viikkoa sitten Ranskan Nancysta käynnistynyt Euroopan-kiertue päättyy huomenna Corkin jazzfestivaaleilla Irlannissa. Jälkikasvua on mukana lavan takaosassa rummuissa ja bassossa.

Esikoislevyn jälkeen Staples Jr. Singersiltä julkaistiin vain yksi sinkku, Everybody (Got a Job to Do), vuonna 1979. Yhtyeen rehabilitointi alkoi, kun Luaka Bop -levymerkki julkaisi keräilyharvinaisuudeksi päätyneen When Do We Get Paidin uudelleen pari vuotta sitten. Sen myötä Staples Jr. Singers on päätynyt taas keikkailemaan, ensi kertaa myös Eurooppaan. Odotettu kakkoslevy Searching julkaistiin viime keväänä. Savoyn keikan ehdoton huippukohta oli silti ykköslevyn vahva I'm Looking for a Man.

Gospel-osasto näkyi tietysti ajoittain Jeesuksen läsnäolossa, ja mikäs siinä, kun sitäkin olennaisempaa oli rakkauden jakaminen. "We love you" toistui usein lavalta kummankin laulajan, Annie Caldwellin (ent. Brown) ja Edward Brownin suista. Se kuulostaa mantramaisena statementina hyvin erilaiselta kuin stadionartistien nolostuttavat rakkaudentunnustukset heidät miljonääreiksi tehneelle yleisölleen. Mitä pienemmissä puitteissa ollaan, sitä likemmäs päästään universaalia lähimmäisenrakkautta. "We don't konow you, you don't konw us, but we love you".

Edward Brownin pitkä ja jammailun mukana taitavan hitaasti ja vaiheittain kertoma tarina perheestään menossa ravintolaan jäi illasta parhaiten mieleen. Siinä ei mainittu ihonväriä, mutta jos/kun kuulijalle on ehtinyt kertyä kulttuurista selkänahkaa, hän toki tietää, mistä oli kyse ja mitä oli odotettavissa. Tuttu tarina toi varsin paradoksaalisesti mieleen vain parin päivän takaisen uutisen, jossa pohjanmaalainen pitopalvelu hylättiin heidän seksuaalisen suuntautumisensa takia Raamattuun nojaten.